1997-09-26Vaarallinen maailma Viime viikolla amerikkalaisten kodinparantajien suosima Home Depot köyhtyi puolella miljardilla markalla. Rautakauppa ilmoitti maksavansa 87 miljoonaa dollaria naisten syrjimisestä. Kantajien juristit laskuttavat 22 miljoonaa dollaria. Home Depot sopi asian, jotta se välttyisi oikeudenkäyntikuluilta. Home Depot teki ehkä viisaasti. Viikkoa aiemmin rautatiekuljetuksiin erikoistunut CSX tuomittiin New Orleansissa 2,5 miljardin dollarin korvauksiin. Sen kuljettamasta säilövaunusta valui butadieeniä, joka sytytti tulipaloja. Kanteen nosti 8000 ihmistä, jotka valittivat joutuneensa hengittämään savua. Savusta on kysymys myös USA:n tupakkaoikeudenkäynneissä. Tupakkafirmat yrittävät pysyä poissa oikeudesta maksamalla noin 2000 miljardia markkaa. Mikäli selvitystilassa oleva Dow Corning saa suunnitelmansa hyväksyttyä, se selviää halvalla. Silikonirintoja korvataan noin 20 miljardilla markalla. Maailma on vaarallinen paikka. Amerikassa jokainen vastaa itsestään ja onnettomuudet ovat joko jonkun omaa tyhmyyttä tai jonkun syytä. Suomessa sen sijaan edelleen pudotaan järveen ja citykarhu syö, ilman että maksumieheksi pantaisiin viinakauppias tai Korkeasaaren intendentti. Antiikin skeptikot tiesivät, että tosiasioiden perusteluun tarvitaan aina ääretön perustelujen ketju. Syitä ja seurauksia on loputtomasti. Siksi niistä voi valita sen, joka näyttää tärkeimmältä. Amerikassa tärkein on se, jolla on syvimmät taskut. Suomalainen “class action” on eronnut amerikkalaisesta luokkataistelusta siinä, että meillä raha on vain yksi oikeuden mittari. Suomalaiset riitelevät periaatteista. Meikäläinen ay-johtaja voi vain kateellisena katsoa, miten amerikkalainen juristi kuorii neljänneksen saavutetuista eduista omiin taskuihinsa. Välillä ulkopuolisesta vaikuttaa, että USAssa kilpailukykyä kuluu vähintään yhtä paljon juristeihin kuin Suomessa veroihin. Mutta rakenteissa on eroa: USAssa vihataan sekä veroja että juristeja, Suomessa ei kunnolla kumpiakaan. Meillä talous on vain yksi yhteiskunnan ulottuvuus, jota yhteiskunnan arvot vielä pitävät jotenkuten kurissa. Tätä voisi varmaankin sanoa kansalliseksi kulttuuripääomaksi. Hyvistä puolistaan huolimatta tämä kulttuuripääoma on nyt muodostumassa myös kustannukseksi. Suomesta puuttuvat sellaiset riskien jakamisen instituutiot, joita globaalissa maailmassa tarvittaisiin. Meillä voi elää mukavasti ja turvallisesti, mutta laillisen riskin ottaminen ei kannata. Onnistumisen ilot jäävät pieniksi, mutta oppirahoja tavallinen ihminen saa maksaa ikänsä. Siksi meiltä puuttuvat pienet yritykset. Uuden yrittäminen edellyttää riskin ottamista, ja yhteiskunnan uusiutuminen tapahtuu vain riskejä ottaen. Jos yhteiskunnan instituutiot toimisivat toisin kuin nyt--kannustaisivat riskiin ja vähentäisivät epäonnistumisen hintaa--meillä olisi enemmän pieniä innovatiivisia yrityksiä. Nyt Suomi toimii toisinpäin. Epäonnistumisesta selviää puolentoista vuoden bruttopalkalla vain entinen pankinjohtaja. Suomeenkin on tulossa joukkokanne ja robinhoodit. Jos hoitaa hyvin imagoaan ja vuokraa toimiston samasta rapusta Sanomien kanssa, voi jopa päästä Kuukausiliitteen ikonistoon. Sitten voikin laskuttaa pyhäkorvauksia. Riskien jakamista kannattaisi kuitenkin katsoa kuluttajansuojaa laajemmin. Ehkä ihmisillä olisi sitten vähän rahaa omissakin taskuissaan. Ilkka Tuomi