2001-02-10Uusi teknologia Teknologia on tunkeutumassa yhä syvemmälle ihmisten jokapäiväiseen arkeen, ja teknologiasta ja sen luonteen ymmärtämisestä on tulossa yhä keskeisempi osa yhteiskuntaa. Moderni teknologiakäsitys onkin parhaillaan muuttumassa. Vaikka mitään yhtenäistä kuvaa teknologian olemuksesta ei vielä ole hahmottunut, muutamia uuden teknologikäsityksen piirteitä on jo selvästi näkyvillä. Samalla teknologian tuottamisen periaatteita ollaan uudelleenarvioimassa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi erottautuu yhtenä maailman teknologisimmista kulttuureista. Kun muualla maailmassa asiat ja esineet saavat usein arvonsa niiden sosiaalisesta, esteettisestä, taloudellisesta ja symbolisesta merkityksestä, suomalainen pitää toiminnallisuutta ja tehokkuutta laadun merkkinä. Meillä on jo vuosikymmeniä ollut suurempi osa väestöstä insinöörejä kuin juuri missään muualla maailmassa. Jo 1990-luvun alussa Suomessa koulutettiin puolitoista kertaa enemmän teknisen tiedon osaajia kuin teollistuneissa maissa keskimäärin. Länsimainen teknologia on muutaman viime vuosisadan ajan ollut esineiden ja koneiden teknologiaa. Teknologia on ymmärretty työkaluiksi, jotka helpottavat ja tehostavat ihmisen toimintaa. Teknologian kehittäjät ovat suunnitelleet yhä parempia ja toimivampia laitteita. Teknologian kehitys on, sananmukaisesti, ymmärretty kehitykseksi. Ei siis ehkä ole yllätys, että suomalaisilla on ollut hyvä olla kehityksen kärjessä. Vipu ja sarana Teknologit ovat nähneet teknologiaa esineissä ja niiden ominaisuuksissa. Ihminen ja ihmisen toiminta ovat sen sijaan jääneet vähemmälle huomiolle. Laitekeskeisessä teknologiassa ihmisen toimintaa ja tarpeita on usein pidetty itsestäänselvinä. Samasta syystä teknologinen osaaminen on usein kuviteltu laitteiden ja niiden suunnitteluperiaatteiden osaamiseksi. Insinöörin ei ole tarvinnut ymmärtää ihmisen mieltä, sosiaalista vuorovaikutusta, kulttuuria eikä historiaa. Tässä mielessä teknologia on ollut epäsosiaalista ja epäinhimillistä. Perinteisen teknologiakäsityksen mukaan teknologia tarjoaa ihmiselle työkaluja: erilaisia vipuja, joilla maailmaa voidaan vääntää kohdalleen. Tämä teknologian ”vipumalli” näyttää erityisen luonnolliselta kulttuurissa, jossa toiminnallisuus ja tehokkuus ovat keskeisiä arvoja. Tästä näkökulmasta katsoen uudet teknologiat leviävät käyttöön ja niitä kehitetään siksi, että ne ovat ominaisuuksiltaan entistä parempia. Teknologian vipumallista loppuu kuitenkin vääntö, kun yritämme ymmärtää teknologian kehitystä ja käyttöä. Teknologian tuotteet toimivat paremminkin kuin sarana. Usein ne kääntyvät helposti yhteen suuntaan, mutta vain yhteen suuntaan. Funktionaalinen teknologiakäsitys—teknologian vipumalli—perustuu siihen kuvitelmaan, että uusi teknologia parantaa entistä toimintaa muttei muuta sitä. Vipumallissa itse ihmisen toimintaa pidetään muuttumattomana. Teknologian rooli on vain parantaa ja tehostaa olemassaolevaa toimintaa. Toiminnan sijasta teknologian kuvitellaan muuttavan toiminnan kohdetta. Teknologian historia kuitenkin osoittaa, että tämä kuvitelma on usein harhaanjohtava. Teknologian muutos tapahtuu maailmassa, joka muuttuu uuden teknologian käyttöönoton seurauksena. Uusia teknologioita otetaan käyttöön vain mikäli niitä voidaan sulauttaa olemassaoleviin sosiaalisiin käytäntöihin. Uudet teknologiat syntyvät vasta, kun niiden tulevat käyttäjät keksivät ne. Siksi kaikki innovaatiot ovat pohjimmiltaan sosiaalisia innovaatioita. Sarana avaa oven. Ovi tarvitaan siksi, että talvella on kylmä, mutta seinästä on päästävä läpi. Kun ovi ja sarana ovat paikallaan, ovesta tulee teknologia, jolla vieraat saadaan pysymään ulkona. Oven aukeamissuunta ja sen avautumisen ehdot riippuvat kulttuurin käytännöistä ja oven käyttötarkoituksesta. Saranaan on siis upotettu teoria yhteiskunnan ja maailman toiminnasta. Aina kun sarana aukeaa, me tuotamme uudelleen sen yhteiskunnan ja maailman, jossa saranalla on paikkansa. Teknologinen maailmankuva Teknologinen maailmankuva edellyttää sellaista maailman ymmärtämisen tapaa, jossa maailma on tekojemme ja työkalujemme kohteena. Länsimaisen kulttuurin kriittiset tulkitsijat ovat jo pitkään puhuneet maailman välineellistymisestä. Karl Marx, Joseph Schumpeter ja monet myöhemmät sosiologisesti ja historiallisesti suuntautuneet talousteoreetikot pitivät modernin maailmanjärjestyksen ja ihmisen maailmassaolemisen tapojen välisiä kytkentöjä keskeisinä talouden ja teknologian kehityksessä. Sosiologi Georg Simmel totesi jo viime vuosisadan alussa, että talous ja tekniikka toimivat saman logiikan mukaan ja että rahatalous itsessään oli yksi teknologisen maailmankuvan puhtaimmista ilmentymistä. Sekä teknologian vipumallin omaksuneet modernit ihmiset että teknologisen maailmankuvan kriitikot ovat kuitenkin saman ongelman äärellä. Teknologiaa kehityksen lähteenä ja uusien vipujen varastona pitävät ihmiset unohtavat ihmisen. He olettavat että teknologia voidaan ymmärtää laitteiden ja niiden toiminnan kautta. Teknologian kriitikot—Martin Heideggerin tapaan—puolestaan olettavat, että teknologian ydin löytyy teknologiasta vapautuneesta ihmisestä. Tästä filosofisesta näkökulmasta teknologia on ensisijaisesti maailmaan suhtautumisen tapa. Mutta myös Heideggerille teknologia on pohjimmiltaan koneita ja vipuja. Teknologia tulee ihmisen ja hänen käyttämänsä maailman välille, työkaluksi, jolla maailmaan tartutaan ja jolla se muutetaan tekojemme objektiksi, tarpeitamme vastaavaksi ja kulutuksemme raaka-aineeksi. Sekä perinteinen teknologiakäsitys että sen kritiikki jakavat siis yhteisen oletuksen. Teknologiaa voidaan niiden mukaan ymmärtää ilman ihmisen sosiaalisen maailman ja toiminnan merkityksen ymmärtämistä. Hyvinkoulutettu insinööri saattaa pitää ihmistä jotenkin teknologian ulkopuolisena oliona: uusien keksintöjen kuluttajana ja teknologian käyttäjänä, joka ei aina edes viitsi tai osaa lukea käyttöohjetta. Teknologisen maailmankuvan kriitikot puolestaan nostavat ihmisen jalustalle, jolla ihmisyys on sitä suurempaa ja aidompaa, mitä vähemmän siihen on sotkettu käytännöllisiä työkaluja ja arjen huolia. Ihminen on kuitenkin ”teknologinen eläin” paljon syvemmällä tasolla kuin vain teknologian käyttäjänä. Esimerkiksi puhuttu kieli on erottamaton osa ihmisen toimintaa ja mieltä. Kieli on tapa, jolla maailma käsitteellistetään, välineellistetään ja jolla siihen tartutaan. Tässä mielessä se on siis yksi teknologian muoto. Kielestä vapautuminen ei kuinkaan johda ”alkuperäiseen” ihmisen olemisen tapaan, kuten Heidegger joskus ehkä oletti. Kielestä vapautuminen johtaa yksinkertaisesti ihmisyyden katoamiseen. Ilman kielellistä kommunikaatiota ihmisyhteisö olisi pyramidien sijasta jäänyt rakentamaan muurahaispesiä. Häilyvät varjot luolan seinällä olisivat edelleen vain varjoja ja niiden vaihtelua. Teknologian mieli syntyy niistä sosiaalisista prosesseista, jotka tekevät teknologian käytön mielekkääksi. Traditionaalisen teknologiakäsityksen perustasta puuttuu siis teknologian ydin: teknologian sosiaalinen ulottuvuus. Me pohdimme sitä, miten sarana aukeaa, mutta emme sitä, miksi vieraat joskus halutaan pitää ulkona. Me pohdimme sitä, miten rautakanki tekee suurten kivien irrottamisen entistä kätevämmäksi, mutta emme sitä, miksi me kannamme kiviä paikasta toiseen. Internetin sosiaalinen ydin Nykyisin teknologian käsitteestä puuttuu siis sosiaalinen teoria. Me oletamme, että teknologia parantaa maailmaa, mutta samalla me kuvittelemme, että maailma pysyy ennallaan. Ehkä juuri tämän kuvitelman itsestäänselvyys määrittelee sen historiallisen ajanjakson, jota me nyt kutsumme teolliseksi yhteiskunnaksi. Tässä on teollisen massatuotannon ydin: teknologiaa tuotetaan maailmaan, jossa ihmisen tarpeita pidetään annettuina ja muuttumattomina. Teknologian käyttäjien määrä voidaan markkinatutkimuksilla ennustaa. Teknologian sosiaalisen teorian puute näkyy erityisen selvästi, kun hahmottelemme tulevaa tietoyhteiskunnan aikaa. Maailman oletetaan siirtyvään informaation ja tiedon aikaan ilman, että meillä olisi juurikaan käsitystä siitä, mistä informaatio syntyy ja mihin tietoa tarvitaan. Teorian puutteella on suuria käytännöllisiä seurauksia. Ihmisen kommunikaatio ei esimerkiksi synny tyhjästä. Meillä ei ole mitään ”automaattista” kommunikaation tarvetta. Meillä ei ole mitään erityistä syytä ”saada maailman kaikki tieto sormenpäihimme”. Silti monet Internetin visionäärit kuvittelevat, että tietoverkkojen merkitys on siinä, että kohta kaikki voivat kommunikoida kenen hyvänsä kanssa ja hakea tietoa mistä hyvänsä. Internetin sosiaalinen teoria voisi esimerkiksi näyttää, että kommunikaation synnyllä on hyvin sosiaalinen perusta. Vanhemmissa ikäluokissa sähköposti otetaan ylivoimaisesti yleisimmin käyttöön siksi, että lapset muuttavat muualle. Musiikkia vaihdetaan Internetissä siksi, että ihmiset määrittelevät itsensä sosiaalisten yhteisöjen jäseniksi musiikkimakunsa avulla. Globaalien tietoverkkojen informaatiomäärät lisääntyvät siksi, että sosiaalinen koordinaatio on yhä yleisempää myös maantieteellisesti kaukana olevien alueiden välillä. Internetissä kolmanneksi yleisin käytön syy on terveyden ongelmiin liittyvien yhteisöjen kommunikaatioon osallistuminen. Sosiaalinen teoria Internetistä voisi myös näyttää, että Internetin teknologinen perusta on ristiriidassa monien informaatioyhteiskunnan visioiden kanssa. Internet toimii nykyisin vain siksi, että sen ydin ja reuna-alueet ovat teknisesti eri aikakausilta. Tietoliikenteen historiaan ja teknologiaan perehtymällä voi nähdä esimerkiksi sen, että tietoverkkojen kapasiteetin kasvu pystyy seuraamaan kysynnän kasvua vain siksi, että visiot ihmisten välisistä laajakaistaisista kommunikaatioverkoista pysyvät visioina. Mikäli ihmisten välisen kommunikaation kompleksisuus todella lisääntyisi verkottumisen vauhdilla ja verkon reunalla olevat ihmiset muuttuisivat sisällön kuluttajista sisällön tuottajiksi, tietoyhteiskunta varsin pian törmäisi Internetin ja tietoliikenneteknologian rajoihin. Tekninen intressi Uusi teknologia ei siis ole ymmärrettävissä vain entistä parempana teknologiana. Sosiaalisena ilmiönä teknologia on aina muutoksen ja transformaation tuottamista. Teknologialla on aina myös intressi. Tieto- ja kommunikaatioteknologiat ovat monikäyttöisiä ja helposti muunneltavissa. Siksi esimerkiksi Internetissä teknologian sosiaalinen merkitys syntyy helposti teknologian ensimmäisten käyttäjien ehdoilla. Tämä käyttäjäryhmä myös suurelta osin määrittelee ne puutteet ja ”parannukset”, jotka tekniikan kehityksessä otetaan huomioon. Jäljessä tulevat joutuvat sopeutumaan jo olemassaoleviin teknologian merkityksiin. Siinä vaiheessa kun ovi on paikallaan, saranat aukeavat vain siihen suuntaan, jota arkkitehti piti järkevänä ja vanhan talon purkaminen ja uuden rakentaminen onnistuu vain niiltä, joilla on siihen varaa ja voimia. Sekä Suomessa että muualla maailmassa on esimerkiksi pitkään oltu huolissaan siitä, että naiset ja tytöt näyttävät jäävän jälkeen tietoyhteiskunnan kehityksestä. Viime aikoina naisten ja miesten Internetin käyttöerot ovat nopeasti kaventuneet. Mutta kuten tutkijat ovat todenneet, yksi keskinen syy sille, etteivät esimerkiksi tytöt osallistuneet aktiivisesti keskusteluihin elektronisissa yhteisöissä oli se, että pojat jo olivat siellä. Internetiin eksyneiden poikajoukkojen kommunikaatiokulttuuri yksinkertaisesti oli monen tytön mielestä vastenmielistä. Elektronisen yhteisön täysivaltainen jäsenyys merkitsi tytölle usein sitä, että hän osoitti olevansa yksi pojista. Internet on kuitenkin teknologian historiassa poikkeuksellinen ilmiö. Sen kehitystä on ajanut Internetin käyttäjien innovaatiokyky. Internetin historiassa teknologian suunnittelijoiden kuvitelmat on toistuvasti osoitettu vääriksi. Teknologian suunnittelijoiden intressi ei aina määrittele muutoksen suuntaa. Kun esimerkiksi Ray Tomlinson vuonna 1970 kehitti ensimmäisen tietokoneiden välisen sähköpostijärjestelmän, se levisi kulovalkean tavoin varhaisten tietoverkkojen käyttäjien keskuudessa. Sähköpostia pidettiin pitkään verkon epäasiallisena ja luvattomana käyttönä. Verkon rahoittajat ja suunnittelijat kuvittelivat tekevänsä järjestelmää, jolla amerikkalaisten yliopistojen ja sotilaallisten tutkimuslaitosten kalliit tietokoneet olisi saatu paremmin hyötykäyttöön. Internet syntyi kuitenkin suurelta osin sähköpostin yleistymisen tuloksena. Samoin esimerkiksi Tim Berners-Leen CERN:issä kehittämä World Wide Web oli alunperin tarkoitettu elektronisten dokumenttien hallintaan. Tähän käyttötarkoitukseen se on teknisesti täysin riittämätön, mikä oli jo World Wide Webin syntyaikaan hyvin tiedossa. Kuitenkin myös World Wide Web levisi kulovalkean tavoin. Sen yksinkertaisuus ja samaan aikaan yleistyneet internetyhteydet tekivät ihmisille mahdolliseksi käyttää World Wide Webin tarjoamaa perustaa mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin. World Wide Web onkin valaiseva esimerkki laitekeskeisen teknologiakäsityksen rajoituksista. World Wide Webin, samoin kuin Internetin, tekniset perusratkaisut ovat pysyneet varsin samoina vuosia ja vuosikymmeniä. Samaan aikaan näitä teknologioita on kuitenkin opittu käyttämään monilla uusilla tavoilla. Internet ei enää ole ”amerikkalaisten tutkijoiden tietokoneverkko” niinkuin se oli vielä 1980-luvun puolivälissä, tai ”World Wide Web”, jollaisena se yleisimmin esiteltiin maailman lehdistössä 1990-luvun puolivälissä. Uudet teknologiat ovat harvoin uusia. Teknologiaa otetaan käyttöön silloin kun käyttäjät pystyvät keksimään teknologialle mielekkäitä käyttötapoja. Teknologian ytimessä ei siis ole laite vaan sosiaalinen toiminta ja käytäntö, johon suhteessa teknologia saa mielen. Teknologia tuottaa ja mahdollistaa yhteiskunnallista muutosta. Se nostaa esiin intressejä ja peittää toisia näkyvistä. Kun teknisen muutoksen vauhti kiihtyy, meidän on myös ymmärrettävä teknologia uudella tavalla. Uusi teknologia ei enää tulevaisuudessa tarkoita entistä parempaa laitetta ja toiminnallisuutta, vaan uudenlaista ymmärrystä siitä tavasta, jolla ihminen on suhteessa maailmaan, yhteisöön ja itseensä. Toisin sanoen: meidän on opeteltava ymmärtämään teknologian etiikkaa. Suomalaisessa kulttuurissa tämä on sekä haaste että mahdollisuus. Ilkka Tuomi Kirjoittaja on helsinkiläinen tutkija ja filosofian tohtori. Hän on viimeisten puolentoista vuoden ajan työskennellyt vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, jossa hän on tutkinut erityisesti innovaatioiden ja tietoyhteiskunnan teoriaa ja uusia innovaatiomalleja.