1994-10-21Unohtakaa Eurooppa! Viime päivinä lehdet ovat olleet täynnä pieniä sensaatiouutisia. Olemme saaneet lukea, miten kansan nyt ilmaistua selvästi kantansa meidän on yhdessä ryhdyttävä pohtimaan, "mitä EU:lta ja tulevaisuudelta haluamme". Nuorempana olisin sanonut hölmöiksi EU-keskustelun näkyvimpiä typeryksiä ja heidän outoja teorioitaan markkojen romahtamisesta, korkojen räjähdyksistä ja nurkan takana EU:ta odottavista investoinneista. Olisin ehkä kysynyt, eikö korkojen pitänyt olla korkealla siksi, ettei kansantalouden korjausehdotuksia ole tiedossa. Olisin ihmetellyt, eikö markan heikkeneminen vähennä markan vahvistumisesta vientiteollisuudelle aiheutuneita tappioita. Olisin kysynyt, eikö kovimmassa kilpailussa mukana oleminen helpoimmin onnistu taloudellisten blokkien ulkopuolella. Nykyisin jätän typeryyden ylistyksen Erasmus Rotterdamilaiselle ja Paavo Haavikon tapaisille vihaisille nuorille miehille. Omalta osaltani en vieläkään tiedä, onko EU:hun liittyminen Suomelle hyvä vai huono vaihtoehto. Odotan edelleen keskustelua siitä, mitä tulevaisuudelta haluamme. Ehkä olen tyhmempi kuin Olli Kivinen, A-P Pietilä tai Curt Lindbom, mikä on varsin noloa, sen kyllä ymmärrän. Yleensä tyhmyys ja viisaus eivät ole tärkeitä asioita. Tällä kertaa kuitenkin kysymys on juuri henkisestä kapasiteetista. Tiukan paikan tullen ihmisten luovat kyvyt näyttäytyvät, ongelmiin löytyy uusia ratkaisuja ja mahdottomasta tulee mahdollista. Meillä ei paljon muuta ole, Euroopassa eikä sen ulkopuolella. Mikäli henkisen kapasiteetin käyttöaste on ollut korkea viime kuukausina, Suomella on edessä laskujen kausi. Talouden kuumeneminen jatkuu edelleen ja hillitsee eurokrapulaa, mutta kaikki keskeiset tulevaisuudet ongelmat ovat edelleen hoitamatta. Toivottavasti komissaariuutisista aletaan mitä pikimmin vaatia haittaveroa. Yksi merkittävimmistä ongelmista on globaalin talouden tehostuminen. Tavaroiden tuotanto tehostuu nykyisin nopeammin kuin ostovoima lisääntyy. Yhä useammat jäävät ilman työtä, menettävät ostovoimaansa, köyhtyvät ja kurjistuvat. Lääkkeeksi tarjotaan kovempaa kilpailua ja tehokkuuden kasvua. Viime vuosikymmenellä joka toisen amerikkalaisen perheen tulot kasvoivat alle 0.4 prosenttia vuodessa. Parhaiten ansaitseva väestön sadasosa kaksinkertaisti tulonsa. Yhdysvalloissa työllisyysluvut ovat viime aikoina parantuneet ja Suomessa suhdannenousu jatkuu. Kun liturgia hetkeksi hiljenee ja kypsyyskoe on ohi, saamme vihdoin kysyä mitä me Euroopasta oikein haluamme. Antaisiko se kansalaispalkan, jolla sosiaalinen yhteenkuuluvuus turvataan? Näyttäisikö se miten palkkatyö saa uudet muodot? Poistaisiko se tekstiilitullit, joilla teollisuusmaat pumppaavat kehitysmaista kehitysapuaan vastaavan summan? Mitä se tekee kolmen seuraavan vuosikymmenen kuluessa syntyville kolmelle miljardille nälkäiselle lapselle, juomaveden loppumiselle, viljelymaan aavikoitumiselle, kaupunkien slummeille, ikääntymiselleen, miljoonille laittomille siirtolaisilleen ja tehottomalle periferialle?