1992-02-26Tieto vähentää tuskaa Tänään kannatan EY-jäsenyyttä. Meille on kerrottu, että suomalaiset ovat aina pärjänneet parhaiten vaikeina aikoina. Niitä on odotettavissa, kun Suomi liittyy EY:hyn. Kathleen Eisenhardt on tutkinut Stanfordin ympäristössä toimivien tietotekniikkayritysten strategisten päätösten tekotapoja. Nämä yritykset elävät erittäin nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä. Yksi Eisenhardtin tuloksista on, että menestyvät yritykset tekevät strategisia päätöksiä nopeasti. Nopeus ei perustu keskitettyyn autoritatiiviseen päätöksentekoon, arvauksiin tai ylimalkaisuuteen. Päinvastoin: nopeiden päätöksentekijöiden salaisuutena on, että ne pystyvät kehittämään useita toimintavaihtoehtoja. Mauno Koivisto osoittautuu siis suureksi valtiomieheksi ja valtakunnallisten päivälehtien pääkirjoitusten laatijat suuriksi typeryksiksi. Journalistinen käsitys päätöksenteon luonteesta on yksinkertainen ja yksisilmäinen. Kremlologian perinteitä noudattaen he pyrkineet tunkeutumaan presidentin aivoihin ja kaivamaan sieltä vastauksen EY-kysymykseen. Eisenhardtin tutkimusten mukaan hyvän johtajan ominaisuuksiin kuuluu se, että hän pitää vaihtoehdot avoinna, jottei niiden olemassaolo unohtuisi. Nyt kun EY-kysymys on ratkaistu, epätietoisiksi jääneitä kansalaisia on lohdutettu sillä, että todellinen päätös, se oikea, tapahtuu vasta virkamiesten neuvottelujen jälkeen. EY:n eduista ja haitoista on siten aikanaan odotettavissa asiantunteva luettelo. Kansalaiset saavat luettelon eteensä -- ja valitsevat. Menetelmä on sama, jota heikoimmin menestyvät yritykset käyttävät. Sen sijaan, että ne kehittäisivät useita vaihtoehtoja, ne tyytyvät työstämään yhden vaihtoehdon eri puolia. Vertailukohteiden puuttuessa huonot yritykset eivät pysty selkeyttämään eri toimintatapojen merkitystä ja riippuvuuksia. Epäselvä tilanne johtaa päättämättömyyteen tai äkillisiin valintoihin, jotka perustuvat päätöksentekijöiden "tuntumaan". Mielenkiintoinen Eisenhardtin havainto on, että myös ne yritykset, jotka tekevät sokeaan arvaukseen perustuvia valintoja, tekevät niitä hitaammin, kuin tehokkaasti vaihtoehtoja selvittäneet yritykset. Hitaat yritykset pyörittelevät päätöstä, kunnes paine päätöksen tekemiseen kasvaa sietämättömäksi. Suomen tulevien EY-vaikeuksien lähde on se, ettei vaihtoehtoja ole, eikä ole tulossa. Käynnistymässä oleva neuvotteluprosessi oletettavasti lisää ymmärrystä siitä, miten EY:hyn liittymisessä syntyvä tilanne voidaan käyttää kansantalouden kilpailukyvyn parantamiseksi. Tulos on tietenkin arvokas. Oletettavasti niin on sen hintakin. Syntyvä ymmärrys tulee olemaan erittäin rajoittunutta. Todellista valintaa ja moniulotteista ymmärrystä ei ole, sillä vaihtoehdot puuttuvat. Euroopan integraation olemus ja tulevaisuus jäävät hämäriksi. Suuren ongelman päätöksentekoprosessille muodostaa tietenkin se, että intergraatiokeskustelun argumentit eivät vielä liiku oikealla hehtaarilla. Välillä järkevätkin ihmiset ovat esimerkiksi huolestuneet imagokysymyksistä, ikäänkuin ulkomailla tiedettäisiin paremmin kuin Suomessa onko Suomi EY:n jäsen vai ei. Ulkomaisten investointien kannalta kysymys on yhdentekevä, ellei Suomella ole erityisiä kilpailuetuja, ja mikäli niitä on, kysymys on edelleen yhdentekevä. Jos kansantalouden suojaverkoista halutaan irti, ehkä Euroopan reunalla olevan Suomen kannattaisi integroitua suoraan globaaliin talouteen. Ehkä asiaa kannattaisi ainakin ajatella, jotta olennaiset kysymykset tulisivat esiin. Onko meillä vaihtoehtoja, vai onko meidän pakko tarrautua byrokratian näkymättömän käden viimeiseen kouristukseen? (Julkaistu 5.3. -92)