1994-05-15Singaporen selkäsauna Teollistuneet demokratiat ovat siirtymässä periferiaan. Vuonna 1950 teollisuusmaissa asui viidennes maapallon väestöstä. Parinkymmenen vuoden kuluttua nykyisissä teollisuusmaissa asuu enää kymmenesosa maapallon ihmisistä. Vain Japani ja USA tulevat olemaan maailman kahdenkymmenen suurimman maan joukossa. Amerikkalaisille oli suuri yllätys, että universaalit perusoikeudet voivat saada oikeutetun selkäsaunan. Singaporen henkinen arkkitehti Lee Kuan Yew teki selväksi, että jos länsimaat haluavat vielä pelata arvomonopolia, sen säännöt ovat voimassa kutistuvassa universumissa. Amerikan kansalaisia piestään henkihieveriin joka minuutti, silloin tällöin poliisin omin voimin. Singaporessa rikollisuus sen sijaan on lähes olematonta. Voi siis kysyä, kannattaisiko Singaporesta ottaa oppia sen sijaan, että sitä pidettäisiin sivistymättömänä maana. Ehkä purukumi pitäisi kieltää myös läntisissä teollisuusmaissa? Michael Fayn selkäsaunaa odotellessaan amerikkalaiset televisiokanavat lähettivät jatkuvana uutisvirtana presidentin kannanottoja, Singaporessa asuvien amerikkalaisten lausuntoja ja asiantuntijoiden mielipiteitä. Haastateltavaksi oli päässyt myös kuusi raipaniskua saanut elatusmaksunsa unohtanut amerikkalainen. Hänen mielestään raipparangaistus on äärimmäisen kivulias ja äärimmäisen tehokas. Kaksi viikkoa takapuoltaan paranneltuaan rikoksentekijästä on tullut parempi ihminen, jolla ei ole mitään halua uusia rikkomuksiaan. Sadan dollarin sakot yleisen käymälän vetämättä jättämisestä tuntuvat ehkä ankarilta. Fyysisen kivun tuottaminen valtion toimesta on kuitenkin tukkapöllyn rikollisuudesta vakuuttuneessa sivistysmaassa jo täysin kohtuutonta. Moraalinen järkytys kuvastuu niissä lukemattomissa tarinoissa, joiden sanoma on, että rottinkiraipalla annettu selkäsauna on "oikeasti vaarallista". Maailmassa on yli neljä miljardia ihmistä, jotka voivat todistaa, että elämä on oikeasti vaarallista, mutta erityisesti Yhdysvalloissa on jo pitkään kuviteltu, että elämä on tuote, josta vastuu kuuluu tuotteen tekijöille ja ylläpitäjille. Ihmisen turvallisuudesta, joka päivittäin on amerikkalaisessa yhteiskunnassa uhattuna, on tullut se perusarvo, jonka mukaan muut arvot määritellään. Samalla kun oikeudenmukainen pahoinpitely on vapaan maailman tietoisuudessa käsitteellisesti mahdoton, Michael Fayn selkäsaunan perustelut olivat sinänsä kiistämättömät. Kansallinen nöyryytys liittyi siihen, että muutamalla raipaniskulla tuli selväksi, ettei amerikkalainen arvomaailma ehkä sittenkään ole vientimenestys. Maailmaan tulee lisää ihmisiä noin miljardi seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Kasvusta 95 prosenttia tapahtuu kehitysmaissa, joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia teollistuneiden maiden elintapoihin eikä arvoihin. Ellei amerikkalainen lapsi kuluttaisi lähes kolmesataakertaisesti kehitysmaan lapsen edestä maapallon varantoja, kysymys teollistuneiden maiden arvomaailmasta olisi jokseenkin merkityksetön. (19.5. -94)