1995-05-24Kapitalismi ja kehitys Talouden kehitys on ihmeellistä. Talouden kasvu tuo työpaikkoja, purkaa eläkepommin, rahoittaa sosiaaliturvan, koulut ja valtioiden velat. Sillä ei ole syntymää, vanhuutta eikä kuolemaa. Se vain kasvaa ja kehittyy, välillä vähän notkahdellen. Immanuel Wallersteinin mukaan 1800-luvun jälkeen kaikki poliittiset liikkeet, ideologiat ja vallankumoukset ovat jakaneet yhden yhteisen ajatuksen. Ne ovat perustuneet siihen oletukseen, että talouden kehitys on paremman tulevaisuuden edellytys. Kehityksellä on tarkoitettu kahta asiaa. Absoluuttinen hyvinvoinnin lisäys on tuonut ihmisille tavaroita ja kulutettavaa. Toisaalta kehitys on liittynyt ihmisarvon, kansalaisoikeuksien ja tasa-arvon lisääntymiseen. Wallersteinin näkökulman tekee mielenkiintoiseksi se, että hän katselee talouden kehitystä historian ja talouden rakenteiden kansainvälistymisen valossa. Wallersteinin yksinkertainen havainto on, että markkinatalous perustuu tuottojen epätasaiseen jakautumiseen. Wallerstein, samoin kuin Michael Porter, toteaa, että markkinatalouden edellytys on neuvotteluvoiman keskittyminen jollekin arvoketjun osapuolelle. Wallersteinin mukaan kapitalistisen maailmanjärjestyksen historia on ollut mahdollista siksi, että se on pystynyt laajentumaan. Yksinkertaisimmillaan tämä on tarkoittanut, että kansainväliseen talouteen on liittynyt yhä uusia maita ja elämänalueita. Kansainvälisen kaupan järjestelmässä on riittänyt tulokkaita, jotka ovat tulleet toimeen vähemmällä kuin järjestelmän ytimessä jo elävät hyvinvointikansalaiset. Markkinatalouden arvojen mukaan kuka hyvänsä voi taitojensa ja kykyjensä mukaan päästä hyvinvointikansalaisen asemaan. Teollistuneen maan köyhät ja kehitysmaan keskivertokansa odottavat molemmat tämän unelman toteutumista. Kysymys on kuitenkin suhteellisesta hyvinvoinnista. Joidenkin on jäätävä suhteellisen osattomiksi, jotta joillain voisi mennä paremmin. Vaikka kansainvälinen talous ei koskaan ole piitannut valtioiden rajoista, maailmantalouden laajentuessa viimeisen kahden vuosisadan ajan sen ytimessä olevat kansantaloudet ovat kokonaisuudessaan menestyneet hyvin. Absoluuttinen kasvu on koskenut kuitenkin alle kahtakymmentä prosenttia maailman väestöstä. Jos laskelmiin otetaan mukaan kaikki globaalin talouden piirissä olevat ihmiset, hyvinvointi ei ole lisääntynyt. Markkinataloudella on aina oltava köyhänsä, mutta myös absoluuttisesti kehitys näyttää pysähtyneen jo vuosia sitten. Hyvinvointierot kasvavat globaalisti ja OECD-maiden sisällä. Euroopasta lähtenyt talouden kansainvälistyminen saavutti viime vuosisadan lopulla lähes kaikki maailman alueet ja kytki ne globaaliin talouteen. Mutta taloudellinen kehitys tarvitsee periferiaa. Se tarvitsee alueita ja ihmisiä, joiden tuottamasta lisäarvosta jotkut hyvinvoinnin alueet ja ihmiset saavat suhteellisen suuren osan. Nyt periferia on käymässä vähiin. Talouden kansainvälistymisen vaikutukset alkavat tuntua myös sen entisessä ytimessä. (1.6. -95)