1996-04-25Eläkeläinen ja demokratian kuolema Lester Thurow väittää, että teollistuneiden maiden väestön ikääntyminen on johtamassa demokratian ja hyvinvointivaltion tuhoon. Äänestyskykyiset eläkeläiset ovat tottuneet vaatimaan yhteiskunnalta palveluja. Seurauksena on ollut tulonsiirtojen huima keskittyminen eläkeläisille. Thurowin The Future of Capitalism on loistava globaalin talouden analyysi. Parikymmentä vuotta sitten Thurow kirjoitti The Zero Sum Society -klassikon. Siinä hän todisti, että demokratia onnistuu jakamaan kasvavaa kakkua, mutta invalidisoituu, mikäli lisää jaettavaa ei ole. Eläkeläisten haaste demokratialle on, että he ovat poliittisesti yhden asian liike. Riippumatta siitä, mitä puoluetta eläkeläiset äänestävät, kukaan poliitikko ei voi julkisesti ehdottaa eläkeläisten etujen karsimista. He ovat kaikkien suurien puolueiden äänestävä enemmistö. Demokratian ja ikääntymisen yhdistelmä toimii kuin Maxwellin demoni. Kaikki vanhusten eduksi koituvat tulonsiirrot läpäisevät demokraattisen prosessin. Jokainen heikennysehdotus törmää eläkeläisten ja heidän ääniään tarvitsevien poliitikkojen vastustukseen. Useimmissa teollistuneissa maissa yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kaksinkertaistuu seuraavien parinkymmenen vuoden kuluessa. Ellei tulonsiirtojen rakennetta muuteta, eläkeläisten tulonsiirrot vievät noin puolet Euroopan bruttokansantuotteesta vuonna 2030. Kun suurelta osin eläkeläisten tulonsiirtoihin otettu valtion velka ja eläkevastuut lasketaan yhteen, monissa maissa vajeet ovat noin 300 prosenttia bruttokansantuotteesta. Jos näiden korot maksettaisiin veroilla, veroja pitäisi kerätä noin kolmannes bruttokansantuotteesta. Mikäli veroja kerätään vähemmän, maksu siirretään tulevaisuuteen. Se lankeaa viimeistään silloin, kun suuret ikäluokat siirtyvät veronmaksajista eläkeläisiksi. Ongelman ydin on, että samalla kun demokraattinen prosessi keskittää edut eläkeläisille, tuloja otetaan pois nuorilta, lapsiperheiltä ja koulutuksesta. Ne investoinnit, joilla tulojen kertyminen turvattaisiin, jäävät tekemättä. Yhdysvalloissa valtio käyttää jokaista eläkeläistä kohti yhdeksän kertaisesti sen rahan, jonka se käyttää nuoriin. Nuoret eivät äänestä. Suuri osa nuorista ikäluokista on lailla rajattu demokratian ulkopuolelle. Kun Suomessa joku ehdottaa eläkeläisten äänestysoikeuden rajoittamista, yleisönosastot ja pääkirjoitussivut tulvivat. Demokratiaan kuuluu, että kaikki täysivaltaiset kansalaiset saavat vaikuttaa äänestämällä, ikään, asemaan, terveydentilaan ja mielipiteisiin katsomatta. Ansaittuihin etuihin kajoamista pidetään törkeänä. Ruotsissa 60-luvulla eläkkeelle siirtyneet saivat kuusi kertaa enemmän rahaa eläkejärjestelmästä, kuin he olivat siitä maksaneet. Yhdysvalloissa keskimääräinen eläkeläismies saa nykyisin neljässä vuodessa takaisin kaikki eläkemaksunsa korkoineen. Thurowin ehdotus ongelman ratkaisemiseksi on yksinkertainen ja radikaali. Voimme ensin määritellä muutamia reunaehtoja. Taaksepäin laskemalla näemme, minkälaisiin tulonsiirtoihin pystymme. Muuttujana on esimerkiksi eläkeikä. Kun Bismark vuonna 1891 asetti eläkeiäksi 65 vuotta, saksalaiset elivät keskimäärin 45 vuotiaiksi. Jos samanlainen väestönosa elätettäisiin nyt valtion eläkkeellä, eläkkeelle pääsisi 95 vuotiaana. Minkälaiseen veroasteeseen haluamme päästä? Mitkä palvelut ja investoinnit haluamme taata? Vähennyslaskulla saamme ne rahat, joilla hyvinvointivaltion kuluja maksetaan. (3.5. -96)