2002-09-29Deregulaatio Modernin yhteiskunnan tulevaisuus kiteytyy kysymykseen pitäisikö meillä olla enemmän vai vähemmän liikennevaloja. Risteyksiä on päivä päivältä enemmän, vauhti kasvaa ja nurkan takaa voi yht’äkkiä ilmestyä rullalauta, hevosrattaat, juna tai jonkun propellihatun kolmipyöräinen sähköauto. Modernissa yhteiskunnassa ihmiset törmäävät jatkuvasti toisiinsa. Jotta nämä törmäykset eivät muuttuisi tuhoisiksi, moderni yhteiskunta synnytti työnjaon, jossa jokaisella ihmisellä oli paikkansa. Suutari teki kenkiä ja hatuntekijä hattuja. Maailmasta tuli monimutkainen, mutta se oli silti ennustettavissa. Ihmiset tiesivät mitä tehdä ja miten muut heidän tekemisiinsä reagoivat. Byrokratia syntyi tämän monimutkaisuuden hallintaan. 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa oli käytössä 35,550 erilaista ammattinimikettä. Siinä vaiheessa monimutkaisuuden yksinkertaistaminen oli jo aika monimutkaista. Kun vielä edellisellä vuosisadalla tavallinen ihminen saattoi ymmärtää keneltä kannatti kysyä kenkiä ja keneltä hattua, puoli vuosisataa myöhemmin sosiaalisten suhteiden hallintaan tarvittiin kokonainen organisaatio. Tarkemmin sanoen: byrokratiaa tarvittiin vähän joka puolella. Byrokratian rakentava voima oli siinä, että se kytki yhteiskunnan ja työnjaon toisiinsa. Poliittinen prosesessi määritteli erilaiset intressit, etsi niiden välille siltoja, kirjoitti ne laeiksi ja asetuksiksi ja antoi byrokratialle säännöt ja proseduurit. Keksinnön nerokkuus oli siinä, ettei yhdenkään byrokraatin tarvinnut ymmärtää kokonaisuutta. He vain toimivat ohjeiden mukaan. Byrokratialla oli tietenkin myös kääntöpuoli. Kafkan linnassa kukaan ei enää tiedä mikä on proseduurien tarkoitus. Sääntöjen noudattamisesta tulee itsetarkoitus. Byrokratiasta tulee pelon vankila, jossa tärkeintä on virheiden välttäminen. Siksi byrokratiassa kumarretaan kuvitelmia ja hierarkian portaille jostain ylhäältä lankeavia varjoja. Byrokratia ei siis oikein vastaa nykyajan tehokkuusvaatimuksia. Maailman yksinkertaistaminen sääntöjen ja proseduurien avulla ei onnistu jatkuvan muutoksen maailmassa. Siksi byrokratia alkoi viime vuosisadan loppupuolella yhä enemmän luottaa asiantuntijoiden analyyseihin. Byrokratia ei vain toteuttanut poliittisen prosessin tuloksia vaan alkoi panostaa suunnitteluun ja tulevaisuuden ennakointiin. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Jatkuvasti monimutkaistuvassa maailmassa yksikään organisaatio ei pysty suunnittelemaan tulevaisuutta niin, että se muuttuisi ennustettavaksi. Siksi deregulaatiosta tuli politiikan sisältö. Suunnittelu annettiin markkinavoimien tehtäväksi. Keskitetty suunnitelmatalous hajautettiin ja se muuttui yritysten viisivuotisstrategioiksi. Maailma ei kuitenkaan ole pysähtynyt. Sosiaalisten toimijoiden vuorovaikutukset jatkavat monimutkaistumistaan. Yritykset kilpailevat ja voittajien suunnitelmista tulee uuden ajan sääntöjä. Nykyajan regulaatiota ei enää määrää poliittinen prosessi. Nyt ihmisten toimintaa ja vuorovaikutuksia määräävät liikeyritysten strategiat ja niiden synnyttämien teknisten järjestelmien arkkitehtuurit. Ne jotka ajavat punaisia päin, joutuvat jyrän alle. Tai ajavat jyrää. Ajokorttia voisi tietenkin vauhdin sankareilta kysyä, mutta pohjimmiltaan kysymys on siitä, että liikkennevaloihin tarvittaisiin uusi ohjelma. Sitä voisi sanoa vaikka poliittiseksi ohjelmaksi. Ilkka Tuomi