1995-12-13Barbien asema Joskus suuret asiat ovat pieniä. Suuri asia on, kun tietoyhteiskunta leviää kulovalkeana yli sivistyneen maailman. Kansakuntien tulevaisuus riippuu tiedosta, koneista ja Internetin lukutaidosta. Internetissä on 50 miljoonaa yli 16-vuotiasta käyttäjää, eli ostokykyistä vähintään satunnaista sähköpostin lukijaa. Jos globaalin tietoyhteiskunnan täysivaltaisille kansalaisille jaettaisiin maailmassa myydyt Barbie-nuket, kukin heistä saisi 16 nukkea kokoelmiinsa. Monille se olisi pettymys. Tällä hetkellä Internetin käyttäjistä alle neljännes on naisia, aktiivikäyttäjistä noin kymmenesosa. Internetin keskimääräinen käyttäjä ei ymmärtäisi, mitä järkeä on muovista tehdyissä ihmisissä. Minun on myönnettävä, etten itsekään ymmärrä nukeilla leikkimistä. Joskus kolmivuotiaana yritin ja sain sisareni uudelta nukelta hiukset hulmuamaan. Nukkeleikkien oudosta maailmasta kertoo se, etten mitenkään voinut käsittää, miksi kaikki olivat niin tohkeissaan lastenhuoneen nuotiosta --joka sitäpaitsi oli jo sammunut muiden herätessä. En ole koskaan hihkunut lankakaupan ikkunan takana, mutta sähkökoneissa on minusta aina ollut jotain jännitettä. Tänäkin jouluna lapsille ostetaan romppu ja multimedia, jotta he sitten aikuisina menestyisivät ja perisivät maan. Ehkä pojille ei osteta nukkea yksinkertaisesti siksi että sarjasta puuttuu vielä Klaus Barbie. Mutta minulla on toinenkin teoria. Ihmiset rakentavat maailmansa yhteistyönä, ja lapsen kehittyminen on sosiaalisen todellisuuden omaksumista. Barbie ja tietoyhteiskunta ovat molemmat tärkeitä asioita, niistä vain puhutaan eri yhteydessä. Yksi keskeinen ero nukella ja tietoyhteiskunnalla on se, että nukke ei toteuta kehityksen ideologiaa. Nukke on kuollut. Tytöt leikkivät niillä kunnes ne pääsevät leikkimään oikeilla ihmisillä. Siksi me emme ole menossa kohti suurten lupausten Barbie-yhteiskuntaa, jossa maailma saa tarkoituksen ja tulevaisuus asettaa ennen näkemättömiä haasteita kansakunnalle ja sen parhaille nukkeilijoille. Tietoyhteiskunta sen sijaan toteuttaa kaikki oikeat arvot. Tarkemmin ottaen se ei toteuta niitä, vaan se edustaa niitä, ja juuri siksi se on suuri asia. Samaan tapaan kissoista on tullut suurten arvojen vartijoita. Ne tuskin ymmärtävät, että kissan kiusaaminen on monien ihmisten mielestä järkyttävin maailman vääryyksistä, maailmassa, jossa kolmesataa jumbojetillistä ihmisiä kuolee nälkään ja janoon joka päivä. Jotkut samastuvat villeihin kotieläimiin ja jotkut vapaaseen markkinatalouteen. Nämä samastumisen kohteet eivät ole mielivaltaisia, vaikka ne joskus siltä näyttävät. Kysymys on ihmisyhteisöjen sosiaalisesta jaosta, jossa sinänsä merkityksetön muuttuu merkittäväksi. Tätä todellisuutta me tuotamme uudestaan joka päivä, kaikessa vuorovaikutuksessa ihmisten ja maailman kanssa. Onko siis tietoyhteiskunta pelkkä sosiaalinen fiktio? Teknologian historia kertoo, että teknologia kietoutuu ihmisten elämään tavalla, joka muuttuu osaksi arkipäivän todellisuutta. Ensin tulevat kuriositeetit, suuret lupaukset paremmasta. Sitten teknologiasta tulee totta. Sähköä ei enää voi kytkeä pois, autoja ei voi pysäyttää, vuoden 2000 ensimmäisestä sekunnista tulee tietoyhteiskunnan suuri alkupamaus. Tämän haluaisin siis ymmärtää: silloinkin, kun virtuaalitodellisuus on kuin nurkkaan hylätty polkuauto, nuket elävät. (21.11. -95)